The orientation & running out of water -day

Orientaatioaamupäivä

Kello kahdekseksi menimme tapaamaan sairaalalle Sister Tele:ä. Matkaan pimeällä taksilla kului vain n. 10 minuuttia ja ohjeenamme oli ennen kyytiin nousua varmistaa, tiesikö kuljettaja, missä Katutura State Hospital sijaitsee ja maksoiko kyyti 30 NAD:ia (Namibian dollari) meiltä kolmelta. Ylihinnan kiskominen tuntuu olevan yleistä, jollei sovi maksua ennakkoon. Erään turvakikan opimme Home of Good Hope:ssa työskentelevältä naiselta: taksin kyljessä oleva kirjain-numero -yhdistelmä on syytä painaa mieleen, sillä sen avulla poliisit jäljittävät taksin, jos jotakin ikävää - vaikkapa ryöstö - tapahtuu.

Sairaalalla aiemmin aloittanut suomalainen opiskelija ohjasi meidät Telen toimistoon. Odotellessamme Sisaren saapumista katselimme ympärillemme osastolla. Kaikkialla oli kohtuullisen likaista, etenkin saniteettitiloissa, joista kuvia alla. 

Kylpyammeen vierus oli aikas hurjassa kunnossa. Ei tekisi mieli astua paljasjaloin pois ammeesta.

Suihkun pohjakin oli aikamoisessa jamassa.

Sister Tele olikin mukava tuttavuus, eikä todellakaan pelottava "big fat African mama" jollaiseksi olin hänet kuvitellut. Hän otti meidät lämpimästi vastaan, katsoi harjoittelusopimuspaperit, antoi yleisohjeita sekä kierrätti sairaalan eri osastot läpi. Tietäisin sairaalan tiloista ja toiminnasta jo paljon, jos olisin kyennyt sisäistämään kaiken vahvasta African accent -selostuksesta. Ehkäpä loput selviää ajan kuluessa. Lisäksi suunnittelimme järjestyksen, jossa aikoisimme eri harjoittelut suorittaa.

Suunnitelmasta muokkautui seuraavanlainen:

• lastenosastolla aluksi kaksi viikkoa,
• toiseksi kaksi viikkoa teholla,
• kolmantena synnytyssaliharjoittelua viikon verran,
• neljänneksi tulisi viisi viikkoa ensiapupoliklinikalla,
• viidentenä viikko äitiyspoliklinikalla ja
• sitten vielä viimeinen viikko AIDS-klinikalla

Yhteensä kahdentoista viikon aikana tunteja pitää tehdä 380 eli noin 30h viikossa.

Esittelykierroksen jälkeen olimme vapaita poistumaan. Huomenna alkaisi sitten todellinen työnteko lastenosastolla. Klo 6.45 pitäisi olla yöhoitajien raporttia vastaanottamassa.

Vesipula iskee!

Sairaalalta kotiutumisen jälkeen päätimme jälleen kävellä keskustaan käymään muutamassa vaateliikkeessä ja ruokaostoksilla sekä nostamassa vuokrarahaa, se kun pitää maksaa käteisenä.  Automaattien kanssa täytyy olla varovainen sen suhteen kuinka paljon rahaa kerralla nostaa, ettei automaatti nielaise korttia. Huhu on kertonut, että 6000 NAD:ia voi kerralla saada, jos on tuuria. Vuokra kolmelta kuukaudelta on 9460 NAD:ia eli useammassa erässä joutuu rahat nostamaan.

Palattuamme kauppareissulta hurjan nälkäisinä ja alkaessani laittaa ruokaa, totesin ettei kraanasta tule enää vettä. Tosiaan, tarkemmin kun miettii, taisi lähikatu aamulla tulvia ilmeisen vesivahingon seurauksena. Nyt sitten jännätään koska pääsee suihkuun, millon voi pestä kädet tai hiukset. Erittäin miellyttävää olla hikisenä ja seisottaa jätöksiä pöntössä kun ei muutakaan voi. Kohta taidan pulahtaa uima-altaaseen huuhtelemaan pahimmat liat ja yrittää olla ajattelematta kuinka kauan tämä tilanne mahdollisesti kestää. Toivottavasti African time ei toteudu vesiputkien korjaustöissä.

Kotiutumista uuteen ympäristöön ja vierailu Home of Good Hope:ssa

Hellurei!

Kaikenlaista on mahtunut näihin edellisen postauksen jälkeisiin kolmeen päivään, ihan meinaa hengästyttää. Tässä nyt yrittelen kertoa näistä päivistä jotakin.

Perjantai 24.4

Aamulla uskaltauduin parin muun suomalaisen opiskelijan kanssa aamulenkille. Juokseminen oli yllättävän haastavaa täällä ohuehkossa ilmassa ja mäkisessä maastossa. Oman mausteensa lenkkiin toi alati tööttäilevät autot ja ihmettelevät paikalliset. Juokseva valkolainen on täällä ilmeisen huvittava näky, jolle on aivan välttämätöntä töräyttää auton torvea tai jopa peruuttaa autolla takaisinpäin ensin ohiajettuaan, kuten kävi eilisellä lenkillä.

Työharjoittelu alkaa varsinaisesti vasta huomenna, mutta perjantaina menimme kuitenkin toisten suomalaisten mukana tutustumaan Home of Good Hopeen. Siellä tarjoillaan ruokaa hökkelikylän lapsille ja osalle heistä se on päivän ainut ateria. Päivittäin soppakeittiöllä käy yli 500 ruokailijaa. Olihan aikamoinen paikka! Loputtomasti suloisia, mutta niin uskomattoman likaisia lapsia. Leikimme lasten kanssa sekä autoimme ruuan tarjoilussa ja tiskaamisessa. Polttopallon Namibia-versio tuli tutuksi. Lapset olivat aivan innoissaan saamastaan huomiosta, eikä syliin pyrkijöistä ollut pulaa.

Luokkakaverini Tapio oli hetken huomion keskipisteenä:

Jonosta tuli pitkä, kun tarjoutui mahdollisuus ilmalentoon.

Ennen ruokatarjoilun aloittamista äkäinen pyylevä täti komensi lapset käsienpesulle. Vatiin lorautettiin tippa astianpesuainetta ja muuta litra vettä; n. yksi litra sataa lasta kohti. Pesutulos olikin ennalta arvattavissa.

Lapset pesemässä käsiä ennen ruokailua. Monta sataa lasta ja yksi pesuvati - yök!

Pienimmät lapset kutsuttiin ensimmäisinä syömään ja jokainen sai pienen keon riisiä ja vielä pienemmän lorauksen kastiketta. Minä jaoin kaikille lapsille lusikat ja tarjoilin annokset sekä autoin myöhemmin tiskaamisessa. Lapset ahmivat annoksensa nopeasti nälkääsä. Tuli huono mieli, kun edellä mainitsemani äkeä rouva huusi lapsille, eikä arastellut käyttää keppiä. Omasta annoksesta toiselle antaminen oli myöskin ankarasti kiellettyä. 

Melkoisista oloista huolimatta lapset jaksoivat leikkiä ja näyttivät iloisilta kuten tytöt alla:

Söpöjä tyttöjä oli paljon. <3

(Kirkkaassa auringonpaisteessa puhelimen ruudusta ei nähnyt juuri mitään, mikä johti kuvien epämääräisiin rajauksiin)

Katutura ei kuulema ole varsinainen  slummi vaan oikeammin hökkelikylä. Mietin vain, miltä mahtaa oikea slummi näyttää ja haista, kun tämä oli jo aikamoinen romupeltighetto, jossa ammoniakin katku on perushaju virtsan ja jäteveden virratessa kujilla.

Perusmaisemaa Katuturasta

Itsekään en poismenokyydin viipyessä onnistunut välttämään paikallista wc:tä, joka paljastui myös suihkuksi. Toimituksesta on kuvamateriaalia alla: pojathan ovat aina poikii... Aurinkolasitkin pudotin kusikopin pohjalle, kas kun eivät lähteneet "virran" mukana kujalle.

WC by Katutura. Jouduin salakuvatuksi.

Toisessa "salakuvassa" olen asiallisemmissa hommissa Home of New Hope:n ruokalu/luokkahuoneessa.

Allekirjoittanut keittiöhommissa.

Katuturasta kotiuduttua oli pakko päästä ensimmäisenä suihkuun sekä heittää kaikki vaatteet pyykkiin. Olin yltä päältä hiessä, hiekkapölyssä ja tiskivesiroiskeissa.

Perjantai-iltapäivänä tapasimme ulkomaisista opiskelijoista vastaavan Louisan, johon olimme Suomesta käsin olleet sähköpostitse yhteydessä. Hänen kanssaan sovimme harjoitteluun, asumiseen ja viisumeihin liittyvistä käytännön asioista. 

Loppuilta kuluikin sitten grillailun ja rennon chillailun parissa. Rohkenimme viiden hengen porukalla lähteä tilaustaksilla paikalliseen yökerho Vibe:en tanssimaan. Älypuhelimet, pankkikortit ja käsilaukut kuitenkin turvallisuussyistä jätettiin kotiin. Rahan ja rämäkännykän paikka oli tietenkin rintaliiveissä. Emme kohdanneet minkäänlaista uhkaa koko yönä, vaikka loppuyöstä olimme miltei ainoat valkoiset klubilla.

Lauantai 25.4

Täällä tulee herättyä ajoissa riippumatta siitä kuinka myöhään on valvonut. Niinpä jo klo 7 aikoihin hyppäsin pommilla yön viilentämään uima-altaaseen. Eteläisellä pallonpuoliskolla on syksy nyt ja siksi yöt ovat jo todella viileitä.

Virkistäytymisen jälkeen lähdimme kävellen lähikauppaan n. kilometrin päähän. Se oli ensimmäinen kerta kun liikuin täällä pelkällä naisporukalla. Meitä oli kolme. Uskaltauduin jopa automaatille nostamaan rahaa toisten tyttöjen turvatessa selustaa.

Muutoin lauantaipäivä kului altaalla nahkaa paistaen, kuntoillen ja grillaten muiden vaihtareiden kanssa. Täällä liha on uskomattoman edullista ja hyvää. Jauhelihakin on aivan taivaallista, pihveistä nyt puhumattakaan!

Sunnuntai 26.4

Kello kymmenen aikaan olin sopinut lähteväni kolmen muun suomineidon ja Tapsan kanssa kävellen tutkailemaan Windhoekin keskustaa. Sunnuntaisin vaatekaupat menevät kiinni kuulema jo klo 13, joten oli lähdettävä aamulla jos halusi jossakin käydä. Itse tarvitsin ainakin flipflopit - eihän ilman sandaaleja Afrikassa pärjää. Keskusta oli melko pieni ja kovin hiljainen. Minimaalisen kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme Hilton-hotellin katolle Sky-baarin uima-altaalle ottamaan aurinkoa. Se oli upea paikka ja mahtavat näkymät, mutta tietenkään sieltä ei ole kuvia, koska kävelyreissuilla ei kannata pitää älypuhelinta mukana. Nyt on nenä punainen.

Näin sunnuntai-iltana jännitän jo huomista työharjoittelun alkua. Meillä pitäisi olla orientaatiopäivä, jossa esitellään sairaalaa jne., mutta huomenna sen sitten näkee, vaivautuuko kukaan sellaista järjestämään. Opiskelijanohjaus on täällä kaiketi laadullisesti erittäin vaihtelevaa. Toivon vain, ettei kukaan hoitaja laita mua vastuuseen puolesta osastosta ja käy itse unille potilaspatjalle - sellaistakin nimittäin tapahtuu, mikäli muiden opiskelijoiden puheisiin on uskominen.

Saapuminen Namibiaan

Namibiaan selvitty, wohoo! 

Matka meni yllättävän kivuttomasti ja South Afrikan Airlines:in palveluun saimme olla todella tyytyväisiä. Ruoka- ja juomatarjoilut sisältyivät lyhyimpienkin lentojen ( esim. Johannesburgista Windhoekiin vajaa 2h) hintaan. Matkan ainut jännittävä hetki oli Windhoekiin saapuminen, sillä meitä oli opastettu teeskentelemään normaaleja turisteja. Opiskelusta tai työskentelystä puhuminen olisi kuulema ollut myrkkyä paikallisille viranomaisille.

Niinpä valehtelimme viettävämme maassa kuukauden turisteina ja toivoimme, että pääsisimme maahan ilman sen kummempia kuulusteluja.

Viisumi tulee sitten takautuvasti - ainakin hakemus on lähetetty ja rahat maksettu.

Kaikkien matkatavarat olivat tallessa, pois lukien minun hiuslakka, joka oli kai alunperinkin ollut liian suuri painepakkaus koneessa kuljetettavaksi.

Lentokentällä meitä oli vastassa kuskit, jotka toivat meidät asunnollemme. Matkaa lentokentältä asunnolle kertyi n. 30 km ja ensimmäiset eläimet vilahtelivat jo tienvieruskasvillisuuden seassa: pari lehmää, apinoita ja jokin kankku, minkä otaksuimme kuuluvan antiloopille.

Maisemat olivat savannityyppisen kasvillisuuden peitossa ja asuintaloja oli harvassa. Nekin vähät asumukset vaikuttivat rikkaiden kodeilta suuren kokonsa ja muurien perusteella.

Kämpillä saimme lämpimän vastaanoton, kun koulumme kansainvälisyystuutori esitteli meille paikkoja, kertoi käytännön asioista sekä vei meidät hommaamaan paikalliset liittymät puhelimiin ja nostamaan rahaa. Lisäksi hän oli tehnyt meille ruokaostoksia valmiiksi, jottei meidän olisi heti tarvinnut rynnätä kauppaan. Täällä kaikenlainen asiointi vaatii tarkkuutta ja suunnitelmallisuutta, sillä ryöstely on arkipäivää

Asiointireissulle lähdimme mustalla taksilla, joita on aina tarjolla, mutta joita ei pimeällä tai ainakaan yksin saa käyttää. Päästyämme määränpäähän kuski vaati tuplahinnan. Eli oppitunti nro. 1 : sovi hinta aina ennakkoon!

Asiointireissun jälkeen testasimme asuintalomme aurinkotuolit ja uima-altaan: lämmintä vettä ja mukava allasalue. Teki hyvää pulahtaa uimaan n. vuorokauden kestäneen matkustamisen päätteeksi.

Pian olikin jo illallisen aika. Tänään kv-tuutorimme vastasi kokkailusta 10 hengelle. Illallisella tapasimme kaksi suomalaista kätilöopiskelijaa ja kaksi niin ikään suomalaista lääkäriopiskelijaa. Mukavaa porukkaa! Ruokailun lomassa saimme jo hieman kuulla heidän työharjoittelukokemuksistaan täällä. Oli mielenkiintoista. Lopuksi minä tiskasin koko porukan astiat - reilu työnjako kunniaan!

Iltapuhteella vierailimme vielä toisessa lähellä sijaitsevassa talossa, jossa sieläkin majoitetaan kansainvälisiä opiskelijoita.

Huomenna aamulla olisi suunnitelmissa aamulenkki, juomavedenhakuretki sekä päivä Home of Good Hope -orpokodissa. Jännä nähdä, miten täällä oloon sopeutuu. Ainakin on yhteisöllistä meininkiä - niin hyvässä kuin huonossakin.

(Erittäin suuret pahoittelut teksin asemoinnista... Tekniikan ihmetyttö taasen asialla. :P )

Alkuhöpinöitä lähtökuopasta

Heippa kaikki murmelit! 

Perustin tämän blogin kertoakseni kuulumisia ja tunnelmia työharjoittelustani Namibiassa sekä reissuun liittyvistä oheisjärjelyistä. En ole ikinä kirjoittanut blogia ja täytyy tunnustaa, että olen täysi hölmö tietokoneiden kanssa, joten blogin ulkoasulta ei kannata odottaa suuria. Siispä keskittykäämme sisältöön. Ajatuksenani on matkapäiväkirja-tyyppinen toteutus eli pyrin päivittäin - mikäli suinkin mahdollista - jonkinlaista sisältöä jakamaan. Juttujen tasosta en kylläkään lupaa mitään. ;)

Muutama sananen harjoittelun sisällöstä

Olen toisen vuoden ensihoitajaopiskelija Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta ja nyt siis lähdössä Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin suorittamaan koulutusohjelmaani kuuluvaa kolmen kuukauden työharjoittelujaksoa, johon sisältyy:

- lasten- ja kotisairaanhoidon harjoittelu 2vk,

- synnytyssaliharjoittelu  1vk,

- Poliklinikkaharjoittelu ensiavussa ja hiv-polilla 7vk ja

-Tehostetun hoitotyön harjoittelu paikallisella teho-osastolla 2vk.

 Pääasiallinen harjoitteluorganisaationi tulee olemaan Katatura State Hospital, minkä lisäksi osa työharjoittelusta tapahtuu paikallisella HIV-klinikalla sekä Home of Good Hope -orpokodissa.

Viimeaikaisia lähtövalmisteluja

Tänään (9.4.2015) sain vihdoin aikaiseksi hankkia hoitsuvaatteet työharjoittelua varten. Toisin kuin Suomessa, Namibiassa jokainen opiskelija (ja kenties työntekijäkin) joutuu itse kustantamaan työasunsa ja huolehtimaan sen puhtaudesta. Kävi onni, että tuleva reissukamuni tiesi hoitsuvaatteita myytävän edullisesti käytettyinä Kastekin pesulassa Jylpyllä. Nyt sain neljä vaatekertaa yhteensä vain 25 eurolla, kun taas summa ei olisi riittänyt edes yhteen uuteen sairaanhoitajan työpaitaan. Oli aika jännä juttu, ettei koulumme terveysalan opiskelijoiden opiskelijavaihtokoordinaattori ollut kuullutkaan mahdollisuudesta ostaa työvaatteita Kastekilta, kun kuitenkin on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että ulkomaan työharjoitteluihin on omat työvaatteet vietävä. No, onpahan sitten tämäkin julkisessa tiedossa.
Nyt täytyykin tehdä viime viikolla esitäytettyyn rinkkaan tilaa työvaatteille. Joudun suorittamaan erittäin suurta karsintaa mukaan otettavien vaatteiden suhteen, sillä 70 litran rinkastani kolme kumihanskalootaa, käsidesipullo ja neljät työvaatteet vievät reilusti yli puolet tilasta. Onneksi Afrikassa ei kai kamalasti vaatteita tarvitse!

Meikäläinen valmiina hoituroimaan:

Löytyi pinkit hoitsupöksyt! <3

Pitäähän yksi vanhan koulukunnan hoitsumekkokin olla..
"Sisar ei-niin-hento valkoinen" 

Raitapaitapäiviä varten

Pinkki ja turkoosi yhteen soppii -
ainakin kun on pakko