Kotiutumista uuteen ympäristöön ja vierailu Home of Good Hope:ssa

Hellurei!

Kaikenlaista on mahtunut näihin edellisen postauksen jälkeisiin kolmeen päivään, ihan meinaa hengästyttää. Tässä nyt yrittelen kertoa näistä päivistä jotakin.

Perjantai 24.4

Aamulla uskaltauduin parin muun suomalaisen opiskelijan kanssa aamulenkille. Juokseminen oli yllättävän haastavaa täällä ohuehkossa ilmassa ja mäkisessä maastossa. Oman mausteensa lenkkiin toi alati tööttäilevät autot ja ihmettelevät paikalliset. Juokseva valkolainen on täällä ilmeisen huvittava näky, jolle on aivan välttämätöntä töräyttää auton torvea tai jopa peruuttaa autolla takaisinpäin ensin ohiajettuaan, kuten kävi eilisellä lenkillä.

Työharjoittelu alkaa varsinaisesti vasta huomenna, mutta perjantaina menimme kuitenkin toisten suomalaisten mukana tutustumaan Home of Good Hopeen. Siellä tarjoillaan ruokaa hökkelikylän lapsille ja osalle heistä se on päivän ainut ateria. Päivittäin soppakeittiöllä käy yli 500 ruokailijaa. Olihan aikamoinen paikka! Loputtomasti suloisia, mutta niin uskomattoman likaisia lapsia. Leikimme lasten kanssa sekä autoimme ruuan tarjoilussa ja tiskaamisessa. Polttopallon Namibia-versio tuli tutuksi. Lapset olivat aivan innoissaan saamastaan huomiosta, eikä syliin pyrkijöistä ollut pulaa.

Luokkakaverini Tapio oli hetken huomion keskipisteenä:

Jonosta tuli pitkä, kun tarjoutui mahdollisuus ilmalentoon.

Ennen ruokatarjoilun aloittamista äkäinen pyylevä täti komensi lapset käsienpesulle. Vatiin lorautettiin tippa astianpesuainetta ja muuta litra vettä; n. yksi litra sataa lasta kohti. Pesutulos olikin ennalta arvattavissa.

Lapset pesemässä käsiä ennen ruokailua. Monta sataa lasta ja yksi pesuvati - yök!

Pienimmät lapset kutsuttiin ensimmäisinä syömään ja jokainen sai pienen keon riisiä ja vielä pienemmän lorauksen kastiketta. Minä jaoin kaikille lapsille lusikat ja tarjoilin annokset sekä autoin myöhemmin tiskaamisessa. Lapset ahmivat annoksensa nopeasti nälkääsä. Tuli huono mieli, kun edellä mainitsemani äkeä rouva huusi lapsille, eikä arastellut käyttää keppiä. Omasta annoksesta toiselle antaminen oli myöskin ankarasti kiellettyä. 

Melkoisista oloista huolimatta lapset jaksoivat leikkiä ja näyttivät iloisilta kuten tytöt alla:

Söpöjä tyttöjä oli paljon. <3

(Kirkkaassa auringonpaisteessa puhelimen ruudusta ei nähnyt juuri mitään, mikä johti kuvien epämääräisiin rajauksiin)

Katutura ei kuulema ole varsinainen  slummi vaan oikeammin hökkelikylä. Mietin vain, miltä mahtaa oikea slummi näyttää ja haista, kun tämä oli jo aikamoinen romupeltighetto, jossa ammoniakin katku on perushaju virtsan ja jäteveden virratessa kujilla.

Perusmaisemaa Katuturasta

Itsekään en poismenokyydin viipyessä onnistunut välttämään paikallista wc:tä, joka paljastui myös suihkuksi. Toimituksesta on kuvamateriaalia alla: pojathan ovat aina poikii... Aurinkolasitkin pudotin kusikopin pohjalle, kas kun eivät lähteneet "virran" mukana kujalle.

WC by Katutura. Jouduin salakuvatuksi.

Toisessa "salakuvassa" olen asiallisemmissa hommissa Home of New Hope:n ruokalu/luokkahuoneessa.

Allekirjoittanut keittiöhommissa.

Katuturasta kotiuduttua oli pakko päästä ensimmäisenä suihkuun sekä heittää kaikki vaatteet pyykkiin. Olin yltä päältä hiessä, hiekkapölyssä ja tiskivesiroiskeissa.

Perjantai-iltapäivänä tapasimme ulkomaisista opiskelijoista vastaavan Louisan, johon olimme Suomesta käsin olleet sähköpostitse yhteydessä. Hänen kanssaan sovimme harjoitteluun, asumiseen ja viisumeihin liittyvistä käytännön asioista. 

Loppuilta kuluikin sitten grillailun ja rennon chillailun parissa. Rohkenimme viiden hengen porukalla lähteä tilaustaksilla paikalliseen yökerho Vibe:en tanssimaan. Älypuhelimet, pankkikortit ja käsilaukut kuitenkin turvallisuussyistä jätettiin kotiin. Rahan ja rämäkännykän paikka oli tietenkin rintaliiveissä. Emme kohdanneet minkäänlaista uhkaa koko yönä, vaikka loppuyöstä olimme miltei ainoat valkoiset klubilla.

Lauantai 25.4

Täällä tulee herättyä ajoissa riippumatta siitä kuinka myöhään on valvonut. Niinpä jo klo 7 aikoihin hyppäsin pommilla yön viilentämään uima-altaaseen. Eteläisellä pallonpuoliskolla on syksy nyt ja siksi yöt ovat jo todella viileitä.

Virkistäytymisen jälkeen lähdimme kävellen lähikauppaan n. kilometrin päähän. Se oli ensimmäinen kerta kun liikuin täällä pelkällä naisporukalla. Meitä oli kolme. Uskaltauduin jopa automaatille nostamaan rahaa toisten tyttöjen turvatessa selustaa.

Muutoin lauantaipäivä kului altaalla nahkaa paistaen, kuntoillen ja grillaten muiden vaihtareiden kanssa. Täällä liha on uskomattoman edullista ja hyvää. Jauhelihakin on aivan taivaallista, pihveistä nyt puhumattakaan!

Sunnuntai 26.4

Kello kymmenen aikaan olin sopinut lähteväni kolmen muun suomineidon ja Tapsan kanssa kävellen tutkailemaan Windhoekin keskustaa. Sunnuntaisin vaatekaupat menevät kiinni kuulema jo klo 13, joten oli lähdettävä aamulla jos halusi jossakin käydä. Itse tarvitsin ainakin flipflopit - eihän ilman sandaaleja Afrikassa pärjää. Keskusta oli melko pieni ja kovin hiljainen. Minimaalisen kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme Hilton-hotellin katolle Sky-baarin uima-altaalle ottamaan aurinkoa. Se oli upea paikka ja mahtavat näkymät, mutta tietenkään sieltä ei ole kuvia, koska kävelyreissuilla ei kannata pitää älypuhelinta mukana. Nyt on nenä punainen.

Näin sunnuntai-iltana jännitän jo huomista työharjoittelun alkua. Meillä pitäisi olla orientaatiopäivä, jossa esitellään sairaalaa jne., mutta huomenna sen sitten näkee, vaivautuuko kukaan sellaista järjestämään. Opiskelijanohjaus on täällä kaiketi laadullisesti erittäin vaihtelevaa. Toivon vain, ettei kukaan hoitaja laita mua vastuuseen puolesta osastosta ja käy itse unille potilaspatjalle - sellaistakin nimittäin tapahtuu, mikäli muiden opiskelijoiden puheisiin on uskominen.