Pa*ka haisee ja banjot soi
Olen aina ollut sitä mieltä, että olen teräsvatsa. Luulin voivani syödä ja juoda mitä tahansa, milloin tahansa elimistön sen kummemmin hetkahtamatta. Sen mukaisesti olen tottavie elänytkin, myös tällä reissulla: puoliraakaa lehmää torikojuista, edesmenneiden päivien maitotuotteita ja minigrippussissa suoraan katsomoon myytyä kuivalihaa jalkapallo-ottelussa. Ajattelin, että olen koulinut vastustuskykyni turistiripulille voittamattomaksi, mutta eihän se niin ollut. Tämä epämiellyttävä totuus myllersi vatsassani eilisiltana nukkumaankäynnin aikoihin. Niinpä sitten vietin miltei koko yön vessassa. Mietin, miten olisi hyvä keksintö WC-pyttyyn liitettävät käsi- ja selkänojat sekä niskatuki. Mielellään myös pidike oksennuspussille. Itseasiassa näille keksinnöille olisi kysyntää myös laajemmin asuntokommuunissamme, sillä ainakin kolmella on ollut tai on parhaillaan sama tai vastaava tauti.
Koulumme terveydenhoitaja oli neuvonut, ettei Imodiumia kannata ottaa ripulilääkkeeksi reissuun mukaan, sillä se estää mahdollisten myrkkyjen poistumista elimistöstä. Precosakaan ei helpottanut oloa ja halusin nukkua edes vähän, joten turvauduin ohjeiden vastaisesti Imodiumin, niin takuuvarmaan - mutta hetkelliseen - helpotukseen.
Aamuviideltä tavanomaisen herätyksen soidessa olin juuri nukahtanut. Totesin toisille tytöille, että nyt jää työpäivä väliin. Kun join vettä, olo vain huononi, enkä pystynyt vatsakivultani seisomaan suorassa. Onneksi sain huonetoveriltani Osmosalia. Litkittyäni parin tunnin kuluessa puolisen litraa tympeänmakuista liuosta, olo alkoi koheta vähitellen. Pystyin jopa juomaan kunnolla vettä, eikä wc:ssä tarvinnut istua koko ajan.
Päivän vietin maaten vuoroin sängyssä, vuoroin aurinkotuolissa. Illansuussa kykenin jopa syömään, mahtavaa. Huomenna aion mennä töihin, jos maha pysyy ruodussa yön yli. Toivon niin, sillä en haluaisi myöhemmin joutua korvaamaan tunteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti