Aloitus synnärillä
Tänään koitti koko työharjoittelun odotetuin hetki: synnytyssaliharjoittelu starttasi. Täytyy kylläkin todeta, että olihan melkoisen shokeeraava aamu. Meitä uusia opiskelijoita ei huomioitu juuri mitenkään, eikä kukaan selostanut synnytysosaston toimintaperiaatetta. Näiden viikkojen jälkeen sellaisesta käytöksestä ei osannut kuin ärsyyntyä. Toivottavasti onnistuin peittämään sen. Pian periaatteet - tai pikemminkin periaatteettomuudet - kuitenkin selvisivät: "ota koppi jos ennätät"sopisi hyvin osaston sloganiksi.
Aamu alkoi raporttikierroksella, jonka aikana yöhoitaja kierrätti päivävuoroon tulleet synnytyksen käynnistymistä odottavien äitien huoneissa. Raportin keskeisin sisältö oli, kuinka auki kunkin äidin kohdunsuu oli. Samalla äitejä läksytettiin ponnistamasta liian varhaisessa vaiheessa. Tämän jälkeen vanhempi hoitaja keräsi opiskelijat aamurukoushetkeen, sillä hän sanoi meidän tarvitsevan siunausta selvitäksemme päivästä. Niinpä me kuuliaisesti seisoimme piirissä käsi kädessä vakaumuksellisen sisaren johtaessa toimitusta.
Jokaiselle opiskelijalle määrättiin yksi tai kaksi huonetta, joissa jokaisessa oli useimmiten kaksi salivuoroa vartovaa äitiä. Täällä tuntuu olevan tapana odottaa, että äiti on täysin auki ja tämän jälkeen kävelyttää hänet omin jaloin synnytyssaliin. Tosin, jos kyseessä on monisynnyttäjä, saattaa hän joutua synnyttämään tarkkailuhuoneessa, jotta kesken kävelymatkan lattialle luiskahtavilta vauvoilta vältyttäisiin.
Itse olin tänään seuraamassa kahta tavallista alatiesynnytystä ja yhtä keisarinleikkausta. Yritin parhaani mukaan avustaa, mutta se oli hankalaa, kun en tiennyt edes missä tarvittavia välineitä säilytettiin, eivätkä lähinnä afrikaansia puhuvat hoitajat olleet kovin halukkaita ohjaamaan. No, jotenkin sitä taas selvittiin ja ehkäpä huominen on jo pari astetta selkeämpi päivä.
Ensimmäinen näkemäni NVD (normal vaginal delivery) oli aikamoinen syöksytapaus. Paikallinen opiskelija oli juuri tekemäisillään sisätutkimuksen mitatakseen kuinka paljon kohdunsuu oli auennut edellisestä mittauksesta, kun vauvan hiukset jo tulivat näkyviin. Tuntuu käsittämättömältä, että äiti laitettiin vielä siinä kunnossa kävelemään synnytyssaliin ja kiipeämään pöydälle. Sitten vauva tulikin jo sellaista kyytiä, ettei hoitaja ehtinyt hanskoja laittaa käteen vaan tuki syntyvää päätä lähistöltä löytynyt paperipussi käsiensä suojana. Repeämiltäkään ei vältytty.Vauva oli todella kalpea, eikä aluksi päästänyt ääntäkään. Olin melkein varma, että hänet oli jo menetetty. Kuitenkin kuivailun ja lämmittelyn jälkeen vauva päästi ekat äännähdykset ja alkoi imeä rintaa tarmokkaasti.
Lyöntejä, repeämiä ja repimistä
Toinen alatiesynnytyksistä oli aivan toista maata kuin ensimmäinen. Äiti oli täysin auki, mutta vauva aivan liian suuri synnytyskanavan kokoon nähden. Äitiä pakotettiin silti ponnistamaan kovemmin ja kovemmin vuoroin lyömällä, vuoroin haukkumalla. Lopputuloksena oli valtavat repeämät sekä ylös että alas - alhaalla aina peräsuoleen asti. Tuntui todella pahalta äidin puolesta, meinasi itkettää ja oksettaa samaan aikaan. Siinä sitten seurasin kuinka kätilö ompeli jälkeenpäin värkkejä kasaan. Mahtaa tulla hankalat WC-reissut, ajattelin.
Kolmas seuraamani synnytys oli elektiivinen sektio perätilan vuoksi. Anestesialääkäri antoi kahdelle opiskelijalle luvan tulla seuraamaan keisarinleikkausta, joten tietenkin menin uteliaisuuttani katselemaan toimenpidettä. Sektio toteutettiin spinaalipuudutuksessa. Näytti härskiltä, kun tehtyään viillon alavatsalle, kirurgi työsi sormensa sisään ja repi aukkoa suuremmaksi. Lopulta vauvan varpaat pistivät esiin ja näin taas saatiin yksi uusi söpöläinen maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti